
A R T I
K K E L I T

VAUHDIKASTA
ELÄMÄÄ
- Kotiäitinäkin voi olla aktiivinen ja vaikuttaa
Jäädessään
hoitamaan lapsiaan kotiin moni nainen kokee jäävänsä hieman
ulkopuolelle muusta yhteiskunnasta - saattaapa jollekin jopa käydä
aika pitkäksi. Ihan turhaan! Myös kotiäidillä on lukuisia tapoja
päästä toteuttamaan
itseään "aikuisten maailmassa". Hyvän esimerkin
tarjoavat Pia Leppänen (kuvassa vasemmalla) sekä Minna
Kivimäki, jotka ovat kuluneen vuoden aikana
olleet esillä sekä lehdistössä, radiossa että televisiossa,
käyneet tapaamassa kansanedustajia ja osallistuneet aktiivisesti
kotiäitien ja kaikkien muidenkin lapsiperheellisten aseman
parantamiseksi.
Lastenhoitoa
ja radiohaastatteluja
Yhteisen
kanavan mielekkäälle toiminnalle molemmat löysivät toisistaan
tietämättä reilu vuosi sitten Lapsiperheiden Etujärjestöstä
eli Lapesta. Minna, 2 lapsen kotiäiti
Lappeenrannasta, oli jo aikaisemmin tehnyt töitä
kotipaikkakunnallaan kodinhoitaja-palveluiden saamiseksi takaisin
lapsiperheille. Lapen hän löysi sattumalta netistä, ja kertoo
tulleensa heti iloisesti vastaanotetuksi samanhenkiseen yhteisöön.
Minna on keväästä lähtien istunut Lapen hallituksessa ja hoitanut palautevastaavan tehtäviä sekä ollut paljon esillä paikallisissa lehdissä ja radiossa. Lehtikirjoittelun ja haastattelujen myötä hän kertoo saaneensa paljon pääasiassa positiivista palautetta - jopa vanhuksilta. Kirjoitukset ovat myös saaneet ihmiset liikkeelle. Tätä nykyä kiinnostuneita on jo niin paljon, että Lappeenrantaan ollaan perustamassa omaa Lape-jaostoa.
Paikallistoiminnan
lisäksi Minna mainitsee myös syksyisen eduskuntavierailun mieleenpainuvana
kokemuksena. "Lapsiperheiden asioissa on
vielä kehitettävää ja paljon. Vain perheelliset itse voivat niistä toimivista ja kehitettävistä
asioista viestiä päättäjillemme." toteaa Minna jämäkästi ja
kannustaa muitakin ryhtymään sanoista tekoihin.
Pia,
7 lapsen äiti Pornaisista läheltä Helsinkiä, löysi Lapen
Hesarista lukemansa artikkelin perusteella. Erityisesti
Tasarahamalli herätti hänessä kiinnostusta. "Kamala
Yahoo-kirjautuminen, ja kun viestit alkoivat sitten vihdoin juosta sähköpostiini,
seurailin keskustelua töiden ohella, lähinnä muutenkin netissä
iltaisin surffaillessani", muistelee Pia liittymistään.
Aktiivisesti
Pia tuli mukaan pian maaliskuisten vaalien jälkeen, jolloin
Lape-listalla rutistettiin kokoon yhteistyönä internetin
välityksellä kannanotto uuteen hallitusohjelmaan. Aikaisemmin
opettajana toiminut Pia huolehtii nyt suurperheestään kotiäitinä
ja on lastenhoidon ohella mm. perustanut uuden paikallisjaoston, käynyt
tapaamassa eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmää, ottanut siipiensä
suojaan koko Suomen Lape-aluevastaavat ja puolustanut erityisesti
suurperheiden ja kotihoitoperheiden oikeutta tasaveroiseen kohteluun
mitä erilaisimmilla foorumeilla.
Antoisaa
yhteistyötä samanhenkisessä porukassa
Politiikka on aina
kiinnostanut Piaa, mutta ns. yleispolitiikkaan hän ei ole halunnut
lähteä mukaan. Siinä tapauksessa hän joutuisi todennäköisesti
jättämään perhepoliittiset kysymykset vähemmälle huomiolle.
Lape sen sijaan tarjoaa puitteet täsmävaikuttaa nimenomaan näihin
asioihin. "Toivon kovasti, että Suomeen saadaan joskus
perheministeriö ja sitä myöten paikka lapsille ja perheille,
jossa he voivat itse oikeasti vaikuttaa omiin asioihinsa."
Minnaa miellyttää
erityisesti mahdollisuus tehdä asioita juuri silloin kun itselleni
parhaiten sopii. "Vaativammat hommat teen kun lapset ovat jo yöunilla.
Tämä on minun tapa tehdä jotain muuta, omaa juttua. Toki
ammattitaustani vaikuttaa tähän jonkin verran motivaattorina." Minna on ammatiltaan lähihoitaja ja työskennellyt aikaisemmin lastensuojelun parissa.
Pia toivoo, että moni
muukin löytäisi Lapen. "Kaipaan sinne paljon lisää uutta
ajattelutapaa ja taitoja, joiden avulla saisimme lapsiperheiden
asiaa vielä nykyistä tehokkaammin viedyksi päättäjien pöydille!"
Jokainen äiti, jokainen isä ja jokainen lapsi ovat kuitenkin oman
elämänsä asiantuntijoita ja jokaiselle mielipiteelle on
käyttöä.
Samoin Minna toivottaa
kaikki lapsiperheiden asioista kiinnostuneet ihmiset
avosylin tervetulleiksi joukkoon kukin omien intressiensä mukaan.
"Lape on nykyään osa minua. Nettiystäviä olen saanut
runsaasti ja joitakin jo eduskuntavierailullamme tavannutkin.
Ihaninta on ollut tavata niin samanhenkistä porukkaa kuin itse on.
Siltikin eri mieltä asioista voi olla ja aina löytyy opittavaa."
kiteyttää Minna ajatuksiaan toiminnasta Lapen puitteissa.
Teksti:
Anneli
Auer
Kuva: Susanna
Salokannel >>
Lapsiperheiden
Etujärjestön kotisivut | Takaisin
| Äitiydestä ja elämästä | Etusivulle |
|