|


|

|
Hiihtolomaviikko
Hiihto-/talviloman sää sanelee paljolti, mitä lomalla tehdään. Jos sataa
vettä tai pakkasta oli yli sietokyvyn, nappaa tästä virikkeitä!
Kirjavalinnat ovat erityisesti kouluikäisille. Helppo nakki antaa vinkit
ruuanlaittoon koko viikoksi. |
|
Aloitamme lomaviikon Titanicilla, keittokirjalla ja Muumeilla
Nuorisokin kiinnostui kummasti Titanicista, kun Leonardo ja Kate olivat
uppoavan laivan lemmenparina elokuvassa. Epäonnekkaan paatin kohtalo
kiinnostaa sukupolvia vuodesta toiseen. Titanic (Koala-kustannus)
kertoo matkan vaiheet tähän päivään asti. Viime syksynähän saatiin
yhdelle lapsiuhrille dna-näytteen avulla henkilöllisyys. Kuvitus
elävöittää tiukkaa asiatekstiä ja tekniset tiedot hahmottavat aluksen
mahtavuutta. Taustatyötä on tehty perinpohjaisesti. Kirjan tekijät ovat
jopa sukeltaneet Titanicin hylylle neljän kilometrin syvyyteen. Innokas
asialle omistautuminen kuultaa tekstistä läpi. Teoksessa on paljon
yksityiskohtaista "nippelitietoa", joka avulla käsittää laivan
ylellisyyden. Lautasten lukumäärä, hyttien materiaalit, taulut...
Ruotsinlaivamme kalpenevat Titanicin hohdossa! Surullista, että tuota
loistokkuutta kesti vain viitisen päivää.
Nuoriso patistetaan lomalla ruuanlaittoon. Helppo nakki - koululaisen
kotiruoka (Otava) sisältää niin yksinkertaisia ja pelkistettyjä
ruokaohjeita, että tuttu vetoomus "emmä osaa" joutaa roskikseen.
Kun ohjeessa on jopa kehoitus sammuttaa uuni, on epäonnistumisen mahdollisuus
todella pieni. Arkiruuat, juhlatarjottavat, leivonnaiset ja välipalat,
kaikkea löytyy! Myös uusavuton tekee tämän kirjan avulla vaikutuksen
(eniten itseensä).
Iltasadulle kerääntyy koko perhe. Jokainen lukutaitoinen perheenjäsen
saa lukea pätkän ääneen Tarinoita Muumilaaksosta (Wsoy) -kirjasta,
joka sisältää Tove Janssonin hienoimmat Muumi-tarinat; Muumipeikko
ja pyrstötähti, Muumipappa ja meri, Taikurin hattu sekä Taikatalvi.
Janssonin kuvitus on ylivertaista ja teksti lumoaa pienimmästä suurimpaan.
(perheen isä laittaa ruuaksi perunoita ja makkarakastiketta)
Loman toisena päivänä pannaan pasianssiksi
Korttipelit ja pasianssit (Otava, 2001) on ajantappamisen perusteos.
Pelit on jaettu pelaajien lukumäärän mukaan, lastenpelejä unohtamatta.
Korttipakka mahtuu vaikka takintaskuun eikä mikään estä pientä pasianssia
odotustiloissa. Pelikortit ovat vakiovarusteena mm. lentomatkustajalle ja
karavaanarille. Ikään katsomatta kiva harrastus ja mukava ajankulu.
Pasianssia pelatessa kuulemma AINA joku tulee olkapään taakse neuvomaan,
joten seuraa saa pyytämättä...
(nuoriso näyttää kykynsä: makaronilaatikkoa!)
Kolmas päivä Bilbo Reppulin matkassa
Mielikuvituksen mestarin J.R.R. Tolkienin kynästä lähtenyt Hobitti
eli sinne ja takaisin kuuluu satukirjallisuuden klassikoihin. Kieli menee
solmuun hankalissa nimissä, mutta tarinan kiehtovuus vie mennessään.
Hobitti on itsenäinen alkuosa Taru sormusten herrasta -sagalle. Tästä on
hyvä jatkaa...
(arvotaan, kuka tekee muusia ja jauhelihakastiketta)
Neljäntenä päivänä sivistytään
Syvennymme abin ja yläasteen hikarin johdolla Sata kirjaa (Atena)
-teokseen. Siinä esitellään ja suositellaan luettavaksi nimensä mukaisesti
sata kirjaa, joista mainittakoon esimerkiksi Suuri Toivelaulukirja ja Asterix.
Kirjailijaluettelossa on mm. Victor Hugo, Astrid Lindgren ja Kirsi Kunnas.
Laidasta laitaan, jokaiselle jotakin. Varmasti löytyy luettavaa!
Ps. kansikuva on hyvin viehättävä.
(no hyvä on, tilataan pizzataksi!!)
Viides lomapäivä kuluu leikkien
Suuri seuraleikkikirja (Karisto) tarjoaa leikkejä arkeen ja
juhlaan. Tästä kirjasta avun löytää puheenpitäjä, kaaso hääohjelmaa
miettiessään, lasten synttärileikkejä etsivä ja firman juhliin sketsejä
suunnitteleva. Monipuolisuus vallan hengästyttää, mutta myös ihastuttaa.
Tekemisen puute listitään tällä teoksella helposti.
(kyykänpelaamisen jälkeen tehdään purkkihernekeittoa jauhelihalla
höystettynä)
Kuudes päivä jännityksen merkeissä
Ilkka Remeksen jännityskirjat ovat Suomen luetuimpia. Lukijakunta
laajenee nuorisoon Piraatit (Wsoy) -kirjalla, joka kytkeytyy aikuisille
tarkoitettuun Ikiyöhön. Ikiyön sankari on edellisistä kirjoista
tuttu Antti Korpi ja Piraateissa menoa johtaa Antin poika, 14-vuotias Aaro.
Loistoristeilijän kaappausrytinöihn joutuva Aaro on katu-uskottava hahmo,
johon helposti samaistuu. Tarina on korkealentoinen ja vauhdikas,
nuorisojännäri parhaimmasta päästä, joka sopii aikuisenkin makuun.
(ainakin suunnitellaan hiihtoretkeä voileipien ja termarikeiton kera)
Viimeinen lomapäivä aarteen parissa
Disney-aarteet (Helmi) on upea teos. Walt Disneyn
elämäkerta esittelee paitsi miehen ja unelman myös hänen huikean
menestystarinansa ja elokuvat. Kirja on täynnä viehättäviä
yksityiskohtia; pikkutaskuissa kutsukortteja, Waltin kirjoittamia kirjeitä,
liepeessä piirroshahmotelmia. Näköismateriaalia on valtavasti. Tätä
teosta on hankala kuvailla, sitä pitäisi jokaisen saada hypistellä,
katsella ja ihmetellä itse.
(tehdään porukalla pizzaa)
Minna
Valkealahti
-
|
<<Takaisin hakemistoon |
Äitiydestä ja
Elämästä | Etusivu
|
--
|