|


|

|
Juhlien ja lahjojen
aikaa
Kevään juhlat ovat ovella! Äitienpäivä ja koulujen päättäjäiset ovat tärkeimmät toukokuun juhlista. Muutama kirjavinkki voi auttaa lahjojen keksimisessä.
|
|
Haukkuja ja hihitystä
Erityisesti koiraihmisille sopivaa tekstiä on Raija
Orasen Kaikki Doriksesta ja muita ällistyttäviä tarinoita (Teos).
Välttämättä muut eivät ymmärrä, miksi koira saa syödä samalla
haarukalla kuin emäntänsä. Toki kirjassa on hervotonta hupia muillekin!
Orasen tarinat saavat nauramaan ja itkemään, vähintään hymyilemään. Mm.
Orasten talonosto Toukolasta ja yhteenotot virkamiesten sekä varisten kanssa
ovat herkullisia juttuja.
Mitalimiehen elämä
Matti Nykänen - huipulla ja montussa (Otava)
on osuva nimi. Muistatteko vielä sen Masa-hiiren 80-luvulta, jota me tytöt
ihailtiin? Kuka olisi uskonut, että nyt se ujosti hymyilevä
pellavapää on otsikoissa lähinnä väkivaltaisen käytöksensä takia? Tätä
kirjaa lukee jossitellen, menneitä muistellen. Jos Nykäsen ensimmäinen
avioliitto olisikin onnistunut... jos hyppyura olisi jatkunut... Nykäsen ansiot
ovat mäkihypyssä kiistattomat, mutta maine on pahasti ryvettynyt. Tehkää
itse omat päätelmänne, kansallisomaisuutemme on puhunut...
Paluu Tylypahkaan
Mistä ihmeestä J.K. Rowling ammentaa
Harry Potterin tarinan?! Harry Potter ja Feeniksin kilta (Tammi) vie
mennessään aikuisenkin lukijan. Rowling sujahtaa vaivattomasti 15-vuotiaan
Harryn nahkoihin kuin kertoisi itsestään. Ällistyttävää eläytymistä!
Juonikuvio on edellisiä synkempi, mutta teini-Harry lukijoineen onkin
murrosiän kuohuissa. Aikuisuuden kynnyksellä horjuva Harry on inhimillisempi
kuin koskaan. Tämän kirjan lukijoitten ikähaarukka on entistä laajempi.
Jaana Kaparin suomennokselle erityiskiitokset!
Tangolla tähtiin
Päihittäkö kukaan Jari Sillanpäätä
karismassa?! Suomen vastine Robbie Williamsille on esiintyjänä ja
viihdyttäjänä omaa luokkaansa. Jaettu jano - tänä iltana Jari
Sillanpää (Otava) on Aino Suholan näkemys miehestä, joka on
laulanut itsensä suomalaisnaisten sydämiin. Suholan teksti on sujuvaa ja
leijuvaa kuin Sillanpään laulu, välillä valtavan tunteelliseksi yltyvä
teksti hymyilyttää. Vähän niinkuin "Sydän lyö bum-bum-bum..."
Kirjan nimen vaihtaisin oitis. Kuinka olisi vaikka Janoisten sankari
Satulinnassa?
Kenellä on herne nenässä?
Anna-Leena Härkönen osaa ärsyttää. Terveisiä
pallomerestä (Otava) on tuorein otsasuonen pullistaja. Härkönen
kirjoittaa niin pisteliäästi kotiäideistä, että suvaitsevaisuus on taatusti
hukkunut pallomereen. Muuten nämä tarinat ovat nasevia pakinoita. On
virkistävää sukeltaa erilaiseen ajatusmaailmaan, jossa narsismilla on
elintilaa. Naisnäkökulmaa Härköseltä, silvuplee!
Minna
Valkealahti
-
<<Takaisin hakemistoon
|
Äitiydestä ja
Elämästä | Etusivu
|
--
|