Pääosissa kaksi naista

Pienkustantamoiden tuotteet ovat aina mielenkiintoisia tutustuttavia. Suomussalmelaisen Myllylahti Oy:n valikoimasta poimin kaksi naisen kirjoittamaa kirjaa, joiden päähenkilöinä on nainen. Molemmat teokset perustuvat tositapahtumiin. Siihen yhtäläisyydet loppuvatkin. Anna Luodon Kätilö-Liinu on kuvaus nuoren kätilön elämästä 1900-luvun alkupuolella. Katja Puolamäen esikoisteos Vannomatta paras kertoo teini-iän ja aikuisuuden rajoilla hoippuvasta Katjasta nykypäivän elämänmenossa.

Synnytys ennen vanhaan

Anna Luoto on tehnyt kiitettävän työn kirjansa eteen. Kätilö-Liinu on tarkasti ja vaivoja säästelemättä rakennettu teos. Vaikka Luoto ei ole tavannut Liinua kuin kerran, hän osaa kuvata päähenkilönsä elämää Liinun läheisten haastattelujen pohjalta todella taitavasti. Tosin kirja on kuin paketti nasevia haastattelunpätkiä tai kertomuksia, ei suinkaan juonikulultaan kokonainen ja ehjä romaani. Elävyys, ajankuvaus ja uskottavuus ei tästä silti kärsi. Liinun lapsuus oli minusta puuduttavaa luettavaa, mutta itse kätilönä toimiminen kirjan parasta antia.

Lehtien palstoilla on nyt vellonut kovaääninen keskustelu "luomu"synnytyksestä ja sektiosta, naisen oikeudesta valita synnytystapansa. Tämä kirja näyttää, miten nopeasti maailma ja synnyttäminen ovat muuttuneet. Liinun aikana ei ollut välineitä, kotisynnytykset alkeellisissa oloissa ja kivunlievitys mitätöntä. Vastasyntyneen päälle ei edes riepua, ruoka vähissä kaikilta. Nykypäivän vauvalla on kaikkea - kontrasti on hirvittävä. Liinu-kätilöltä löytyi inhimillisyyttä, uhrautuvaisuutta ja valtavaa työmoraalia - jopa sen ajan palkoilla...

Naiseksi kasvua 2000-luvulla

Hyppy nykyaikaan, Katja Puolamäen kirjan pariin on melkoinen rysäys Kätilö-Liinun jälkeen. Jo pelkkä kielenkäyttö hermostuttaa. Huvittavaa, miten kestän kirjoissa murteet, mutta puhekieltä kirosanoineen en ollenkaan. Tolkutan itselleni, että tämä on nykyaikaa ja puurran eteenpäin. Olikos oma nuoruuteni sen kummempaa kuin kirjan Katjan - kaljankittaamista, festareita, ravintoloita, omituisia seurustelusuhteita? Miksi ihmeessä sen peilaaminen tuntuu niin vaikealta? Onko tämä nyt sitä sukupolvien välistä kuilua?!

Puolamäen päähenkilö Katja on ns. hyvä jätkä. Tyttö, joka puhuu kuin pojat, juo kuin miehet ja kerää seksikokemuksia kuin sulkia hattunsa. Kyseenalainen maine on siitä hintana. Bändiympyröissä pyörivä Katja ihastuu suosittuun esiintyjään ja jahtaa tätä yhden yön kokemuksen perusteella suurena rakkautenaan. Idea bändärin ja rokkarin suhteesta on mielenkiintoinen, mutta hankala käsitellä. Joko tytöstä tehdään hutsu tai rokkari nai tytön ja he elävät elämänsä loppuun asti onnellisina. Tai väliin tulee kolmas osapuoli. Vaihtoehdot ovat vähissä, ennalta arvattavuus rasittaa. Täti-ihminen minussa ei kestä nuortenlehtimäistä huokailua, 80-luvun nuori taas muistaa, miten kiihkeän ehdotonta ja sokeaa rakkaus olikaan silloin.

Kirja kulkee kuitenkin sujuvasti eteenpäin, olkoonkin että se nuortenlehtien novellimaisuus huokuu yllä koko ajan. Puolamäki on naseva kirjoittaja, mutta minä en ehkä ole parasta lukijakuntaasa.

– Minna Valkealahti

| Takaisin | Äitiydestä ja elämästä | Etusivulle |