Aloitetaan uusi vuosi Naistenkutsuilla ja runoilla, pääosassa nainen ja sivurooleissa mies, lapset, parisuhde, vanhemmuus...

Hyväksy itsesi

Miten tuttua on huokailla omaa surkeuttaan ja riittämättömyyttään! Vartalo ei ole mallin mitoissa, mies ei arvosta, akateeminen loppututkinto puuttuu, olen "vain" kotona... Naisen ongelmat ovat tuttuja avioliittoneuvoja Maija Nymanille. Kirjassaan Naistenkutsut (Kirjapaja, 2003) Nyman pureutuu naisen elämän koukeroihin. Hän käsittelee mm. itseluottamuksen puutetta ja parisuhdekiemuroita, loikkaa niistä vaivattomasti paastoon, insestiin ja mustasukkaisuuteen. 216:een sivuun on saatu mahtumaan valtavasti aiheita, joita on mielenkiintoista pohtia. Nyman kirjoittaa lempeästi kuin sisarelleen. Toisia voi ärsyttää ylenpalttinen positiivisuus ja ateistia karsastaa varmasti teoksen avoin kristillisyys.

Miehen malli on tärkeä myös pikkutytölle

Nyman käyttää myös omia kokemuksiaan teksteissään. Keskenmenon kokenut tietää, miten pahalta se tuntuukaan. Vaikka kirja on tehty erityisesti naista pönkittämään, ei miehen roolia ole unohdettu. Nyman tähdentää erityisesti isän merkitystä tytölle. Isän huomioidessa ja arvostaessa pientä tyttöään, hän luo samalla terveen ja turvallisen pohjan naiseksi kasvamiselle. "Koska isä välitti, olen ihan hyvä. Ei tarvinnut kerjätä poikien ja miesten huomiota liian varhain. Sai kasvaa kaikessa rauhassa." Ne, joilla ei ole ollut hyvää isäsuhdetta, saavat hekin lohdutuksen sanan.

Ennen tieto ja kokemus välitettiin äidiltä tyttärelle, suvun naisilta nuoremmille. Nykyään tuo käytäntö ei välttämättä enää toimi. Naistenkutsut toimii välittäjänä kiitettävällä tavalla, antaa miettimisen aihetta ja vertaistukea.

Surupukuisen naisen kaipuu

Joku oli nähnyt sinut
Savonlinnassa
näkymässä
sen naisen kanssa.
MITÄ SE MINULLE KUULUU!
Koko yön satoi.
Hän siis onnistui.
Minun kanssani et lähtenyt
edes pimeään elokuvateatteriin.

Eija Tuomelan runokokoelma Surupukuinen nainen (Kesuura, 2003) peilaa myös tätä tärkeää isäsuhdetta, sydänsurua ja kaipuuta. Minä-kertoja seisoo avioliiton raunioilla, suree alistuneena mutta ei toivoaan menettäneenä. Hän elää vaihetta, jolloin yksinäisyys on tosiseikka. Lievä katkeruus ja ärtymys kuultavat surun ja kaipuun läpi. Isäsuhteen ruotiminen parisuhteen "vierellä" on mielenkiintoinen veto. Tietty uteliaisuus vaivaa lukiessa; miksi mies lähti? Entäs äiti, missä hän on? Runoissa ei pahemmin enää jossitella, kuten naiset yleensä suhteen loppuessa tekevät. Tuomelan runoissa vain todetaan tilanne, kuten:

Kuule, me oltais saatu
mökki
ja sateiset kesät
tai velka omaan yksiöön
niillä rahoilla
joilla me riideltiin etelässä.

Näitä runoja lukee nyökytellen. Naisen elämää tämäkin.

Tilaa kirjat netistä:

– Minna Valkealahti

| Takaisin | Äitiydestä ja elämästä | Etusivulle |