Maija Nymanille: Naistenkutsut
(Kirjapaja, 2003)
Eija Tuomela: Surupukuinen nainen (Kesuura, 2003)
Aloitetaan uusi vuosi
Naistenkutsuilla ja runoilla, pääosassa nainen ja
sivurooleissa mies, lapset, parisuhde, vanhemmuus...
Hyväksy itsesi
Miten tuttua on huokailla
omaa surkeuttaan ja riittämättömyyttään! Vartalo ei ole
mallin mitoissa, mies ei arvosta, akateeminen loppututkinto
puuttuu, olen "vain" kotona... Naisen ongelmat
ovat tuttuja avioliittoneuvoja Maija Nymanille.
Kirjassaan Naistenkutsut (Kirjapaja, 2003) Nyman
pureutuu naisen elämän koukeroihin. Hän käsittelee mm.
itseluottamuksen puutetta ja parisuhdekiemuroita, loikkaa
niistä vaivattomasti paastoon, insestiin ja
mustasukkaisuuteen. 216:een sivuun on saatu mahtumaan
valtavasti aiheita, joita on mielenkiintoista pohtia. Nyman
kirjoittaa lempeästi kuin sisarelleen. Toisia voi
ärsyttää ylenpalttinen positiivisuus ja ateistia
karsastaa varmasti teoksen avoin kristillisyys.
Miehen malli on tärkeä
myös pikkutytölle
Nyman käyttää myös omia
kokemuksiaan teksteissään. Keskenmenon kokenut tietää,
miten pahalta se tuntuukaan. Vaikka kirja on tehty
erityisesti naista pönkittämään, ei miehen roolia ole
unohdettu. Nyman tähdentää erityisesti isän merkitystä
tytölle. Isän huomioidessa ja arvostaessa pientä
tyttöään, hän luo samalla terveen ja turvallisen pohjan
naiseksi kasvamiselle. "Koska isä välitti, olen ihan
hyvä. Ei tarvinnut kerjätä poikien ja miesten huomiota
liian varhain. Sai kasvaa kaikessa rauhassa." Ne,
joilla ei ole ollut hyvää isäsuhdetta, saavat hekin
lohdutuksen sanan.
Ennen tieto ja kokemus
välitettiin äidiltä tyttärelle, suvun naisilta
nuoremmille. Nykyään tuo käytäntö ei välttämättä
enää toimi. Naistenkutsut toimii välittäjänä
kiitettävällä tavalla, antaa miettimisen aihetta ja
vertaistukea.
Surupukuisen naisen kaipuu
Joku oli nähnyt sinut
Savonlinnassa
näkymässä
sen naisen kanssa.
MITÄ SE MINULLE KUULUU!
Koko yön satoi.
Hän siis onnistui.
Minun kanssani et lähtenyt
edes pimeään elokuvateatteriin.
Eija Tuomelan
runokokoelma Surupukuinen nainen (Kesuura, 2003)
peilaa myös tätä tärkeää isäsuhdetta, sydänsurua ja
kaipuuta. Minä-kertoja seisoo avioliiton raunioilla, suree
alistuneena mutta ei toivoaan menettäneenä. Hän elää
vaihetta, jolloin yksinäisyys on tosiseikka. Lievä
katkeruus ja ärtymys kuultavat surun ja kaipuun läpi.
Isäsuhteen ruotiminen parisuhteen "vierellä" on
mielenkiintoinen veto. Tietty uteliaisuus vaivaa lukiessa;
miksi mies lähti? Entäs äiti, missä hän on? Runoissa ei
pahemmin enää jossitella, kuten naiset yleensä suhteen
loppuessa tekevät. Tuomelan runoissa vain todetaan tilanne,
kuten:
Kuule, me oltais saatu
mökki
ja sateiset kesät
tai velka omaan yksiöön
niillä rahoilla
joilla me riideltiin etelässä.
Näitä runoja lukee
nyökytellen. Naisen elämää tämäkin.
Tilaa kirjat netistä:

Minna
Valkealahti
| Takaisin
| Äitiydestä ja elämästä | Etusivulle | |