Marja Nyman (toim.):
Tangokuninkaalliset ja heidän tarinansa
(Revontuli, 2002)Tangon ihmemaa
Marja Nymanilla on takanaan pitkä
toimittajan ura. Hänelle julkkikset ovat tuttuja ja tätä kautta syntyikin idea tehdä
kirja Tangomarkkinoitten tähdistä. Tulos on nyt kansien välissä - Tangokuninkaalliset
ja heidän tarinansa.
Kirja on valtavan työn tulos.
Tangomarkkinoita on järjestetty alkaen vuodesta 1985 ja teos kertoo jokaisesta
tangokuninkaasta ja -kuningattaresta heidän omilla sanoillaan. Tekstit ovatkin hyvin
eläviä ja mielenkiintoisia. Toisaalta voin rehellisesti sanoa, ettei minua pahemmin
kiinnosta tangokuninkaan X murrosikä tai tangokuningatar Y:n kissan nimi. Sen verran
uteliasta tirkistelijää minussa kuitenkin on, että luen innolla esimerkiksi Korisevan
Arjan kurapeltokokemuksista kuningataryönään tai Kerosen Jounin
"pornokuvista".
Kiinnostavia ovat myös entisten
kuninkaallisten ratkaisut julkisuuden suhteen, Tangomarkkinoitten kritisointi ja
kertomukset keikkaelämästä. Persoona julkkiksen takana tulee esiin Nymanin
haastattelussa. Huomaa, että suhde haastateltavaan on useammassa tapauksessa muuta kuin
pelkkä työ tai pakkopullaa.
Tarinoita kulissien takaa
Nyman on kirjoittanut oman luvun
myös kruunaamattomista kuninkaallisista. Jos ei tiedä tangokuninkaallisia, niin varmasti
tuttuja nimiä ovat Topi Sorsakoski tai Rainer Friman. Nauroin ääneen Tangomarkkinoiden
semifinaalista aikoinaan karsiutuneen Antti Huovilan tempaukselle nostaa tuomariston
jäsen metrin korkeuteen - kiitokseksi rannalle jäämisestä... Tälläiset tapaukset,
joita ei ole aiemmin julkisuudessa ollut, ovat kirjan parhaita paloja.
Listattu on myös joka vuodelta mm.
kävijämäärät, juontajat ja semifinalistit sekä paljon muuta. Yleensä ottaen kaikki,
mitä Tangomarkkinat sisällään pitää! Nyman on ollut perinpohjainen, joten tämän
kirjan luettuaan tietää todella paljon tangokuninkaallisista ja -markkinoista. Tuhti
tietopaketti viihteestä ja kurkistus artistin arkeen.
Jos itse aiot yrittää
Tangomarkkinoille, sinun ON luettava tämä!
Minna
Valkealahti
| Takaisin
| Äitiydestä ja elämästä | Etusivulle | |