Pojan hiukan alle neljä vee jumppakerholla oli joulujuhlat. Jumppa on isin ja pojan yhteinen harrastus, poikien juttu. Äidin homma on vain pakata jumppakamat valmiiksi ja vilkuttaa ovella ja lohduttaa pikkusiskoa melkein kaksi vee, joka tuntee itsensä syrjäytetyksi isomman lähtiessä joka maanantai Teletappireppu selässään harrastamaan.

Joulujuhlaan mentiin kuitenkin koko perheen voimalla. Äiti pakkasi reppuun jumppatossujen lisäksi tonttulakin, koska arveli sen sopivan juhlan teemaan. Äitiä vähän jännitti, kun kutsussa luki, että poika tulee esiintymään juhlassa. Onhan kamerassa varmasti tarpeeksi filmiä?

Juhlapaikalla kaikilla muilla pikku esiintyjillä oli tonttupuvut tai muuten juhlavat vaatteet päällä. Poika erottui joukosta oransseissa shortseissaan, nalleaiheisessa T-paidassaan ja ylisuuressa tonttulakissaan. Miksi et sanonut että tänne pitää pukeutua, sähisi äiti kiukkuisena isille. En minä tiennyt, luimisteli isi takaisin.

Ryhmä kerrallaan pienet keijut ja tontut esittivät ohjelmansa. Lopulta tuli pojan jumpparyhmän vuoro esiintyä. Äiti kohensi ryhtiään. Tonttupuku tai ei, kohta nähdään, kenellä täällä on parhaat kuperkeikat! Isi asettui valmiusasemiin kameransa kanssa.

Lapset aloittivat piirileikin. Paitsi meidän poika, joka muutti mieltään puolimatkassa kohti jumppasalin lattiaa ja singahti suoraan isin luo. Jumppatäti ja isi yrittivät maanitella poikaa mukaan piiriin. Tule nyt mukaan leikkimään, muistatko kun tätä harjoiteltiin! Poika pudisti päätään niin kiivaasti, että jumppasaliin syntyi ristiveto. Sitten hän siirtyi kylkimyyryä äidin syliin. Poika otti äitiä lujasti kaulasta kiinni ja nutuutti päätään tämän kainaloon. Äiti ymmärsi viestin. Ei sinun tarvitse mennä, katsotaan täältä kun muut jumppaavat.

Kotimatkalla äiti oli mietteliäs. Luuletko, että poikaa ujostutti, koska hänen sosiaalinen kehityksensä on jotenkin jäljessä, kysyi äiti varovasti isiltä. Miten niin, ihmetteli isi. No kun poika on aina hoidettu kotona, jos se ei ole saanut tarpeeksi virikkeitä ja ikäistänsä seuraa.

Isi halasi äitiä lohduttavasti. Höpö höpö. Ainahan poika on ollut rauhallinen tuumijatyyppi, ei koskaan mikään esiintyjä. Jos joku meidän perheestä rupeaa estradipelleksi niin tuo pikkusisko. Äsken sitä piti pitää mekon olkaimista kiinni, ettei se mennyt esittämään omia koreografioitaan pojan juhlissa. Äitiä nauratti, tottahan se on. Toisaalta tytön Sammakkotanssi on kyllä ihan esityskelpoinen, olisihan tuon voinut päästää parketille täyttämään veljensä esitykseen jättämän aukon.

Kotona äiti maanitteli poikaa esittämään tonttuohjelmansa. Näyttäisitkö äidin mieliksi, vain tälle pienelle yleisölle? Että isi saisi valokuvan ja äiti voisi taputtaa. Hetken tuumittuaan poika suostui tekemään olohuoneen lattialla kuperkeikan. Esitys sai raikuvat aplodit. Pikkusiskokin innostui kieppumisesta ja halusi osallistua. Äiti auttoi tyttöä tekemään elämänsä ensimmäisen kuperkeikan.

Pian meillä oli kotona omat tonttujuhlat, joissa kaksi lasta hyppi ja taputti, kiljui ja kikatti, heitti kuperkeikkoja ja leikki piirileikkiä. Ei nämä minusta näytä epäsosiaalisilta ja syrjäytyneiltä, tuumi isi ja keräsi hihittelevät lapset syliinsä. Ei niin, myönsi äiti ja tuli onnellisena mukaan kimppahaliin.

Sosiaalistutaan joku toinen päivä. Tänään meillä halataan.

– Anne Soini

| Takaisin | Lue edellinen osa | Hakemistoon |