Poika sai ukilta synttärilahjaksi purjeveneen. Se on tarkka pienoismalli sellaisesta veneestä, joka meillä oli silloin kun isi oli pieni poika, kertoi ukki ylpeänä. Hän oli ihan itse veistänyt synttäriveneen. Sen nimi on sama kuin esikuvansa, Suvituuli.

Ja kylläpä se olikin hieno! Punaisessa veneessä oli puiset penkit ja korkea masto, johon oli ukin vanhasta puserosta ommeltu purjeet.

Poika oli onnellinen kuin pähkinäpussin löytänyt orava. Hän rakasti veneitä jopa enemmän kuin polkupyöräänsä, ja Suvituuli oli hienoin vene, minkä hän oli eläissään nähnyt. Pojasta ja veneestä tuli erottamattomat. Sitä uitettiin lavuaarissa päivittäin. Se otettiin yöksi sängyn viereen. Se oli ikioma, eivätkä siihen ulkopuoliset saaneet edes koskea. Ei äiti ainakaan, eikä missään nimessä pikkusisko. Isi sentään joskus.

Hieno vene ei kuitenkaan kauan kestänyt kipparinsa karikkoista elämää. Puiset penkkiritilät lähtivät irti liimauksistaan, ja ne napsahtelivat pienissä sormissa poikki kuin tulitikut. Masto irtosi, kun urhea merimies retuutti uskollista purttaan ympäri olohuonetta, joka oli leikisti myrskyävä valtameri. Kaunis, punainen maalipinta lohkeili lukemattomien haaksirikkojen jäljiltä. Lopulta äiti sääli Suvituuli-parkaa niin paljon, että hän siirsi sen telakalle vaatekaapin ylähyllylle. Poika hyvästeli paattinsa itkuisena. Ukki varmaan osaa korjata sen, joohan? Osaahan?

Ei hätää, sanoi ukki. Suvituulen takuu on vielä voimassa. Ukki tekee siitä entistäkin hienomman! Sitten hän otti kovia kokeneen veneen kotiinsa ja korjaili sitä koko kevään.

Kesän kynnyksellä Suvituuli oli taas ehjä. Siinä oli kokonaan uusi takila: masto ja purjeet ja vanttiköydet ja pikkuriikkiset vanttiruuvit. Vene oli maalattu, ja siinä oli uudet penkit. Ja mikä parasta, siinä oli myös köli ja peräsin. Nyt se voisi purjehtia ihan oikeasti meressä!

Uudistettu Suvituuli tuli mukaan kesän ensimmäiselle mökkireissulle. Ukki varjeli kovasti hienoa purjevenettä vaurioilta. Siihen ei saa koskea, muuten se menee rikki. Pitää olla varovainen, tämä on sentään aito pienoismalli.

Mökin rannassa tehtiin ensimmäinen koepurjehdus. Poika oli innoissaan; vihdoinkin on kunnolla tilaa uittaa! Ukki laski veneen veteen. Se vaappui hetken ja törmäsi sitten rantakallioon. Poika nauroi ja taputti käsiään. Hienosti meni! Nytkö on minun vuoro? Saanko minä nyt purjehduttaa? Ukki nosti veneen vedestä ja sanoi että tuuli ei ole oikein sopiva. Pitää odottaa parempaa purjehdussäätä. Joo, annatko veneen minulle, minä vien sen mökkiin, poika pyysi. Minä olen oikein varovainen! Ukin mielestä oli kuitenkin varminta viedä se itse. Ettei vaan satu mitään.

Mökissä ukki ripusti Suvituulen rautalangalla kattoon roikkumaan. Siellä se on turvassa liian rajuilta leikeiltä mutta kuitenkin kaikkien nähtävillä. Se on kyllä oikein hieno vene, melkein kuin taideteos. Otetaan se alas sitten kun sinä olet vähän isompi ja osaat jo varoa, lupasi ukki. Sitten uitetaan sitä yhdessä, jooko? Poika nyökkäsi ja ihaili haikein mielin paattiaan matkan päästä.

Vene mietitytti pikkukipparia vielä nukkumaan mennessäkin. Onkohan huomenna hyvä purjehdustuuli? Äiti ei osannut vastata. Joo, huomenna tuuli on varmasti sopiva ja minä olen jo iso poika ja purjehdutan venettä ukin kanssa ihan itse! poika hehkutti raudanluja luottamus äänessään.

Ja sitten hän nukahti onnellinen hymy kasvoillaan.

-- Anne Soini

| Takaisin | Lue edellinen osa | Hakemistoon |