Meidän isi on viime aikoina katsonut televisiosta luonto-ohjelmia.

–  Oikeastaan me ihmiset ollaan vaan yksi aika pitkälle kehittynyt eläinlaji, sanoo isi aamiaispöydässä.
–  Vai niin, vastaa äiti Hesarin takaa.
–  Te kolme, sinä ja lapset olette minun laumani.
–  Jaa.
–  Minä olen tämän lauman johtava alfa-uros.

Yllättäen äitikin kiinnostuu aiheesta. – Niinkö? Mikä minä sitten olen? Alfa-naarasko?

Isi voitelee keskittyneesti sämpylää. – Sinusta voi tulla alfa-naaras, hän lupaa. Jos suostut parittelemaan minun kanssani…

Äiti huitaisee johtavaa urosta sanomalehdellä päähän. – Alahan painua töihin siitä metsästämään ruokaa laumallesi, hän nauraa. Muuten muut urokset vievät parhaat saaliit! Isi ottaa vielä yhden sämpylän mukaan evääksi eikä ole huomaavinaan äidin kulmienrutistelua. Lauman selviytyminen on hänen ravinnonsaannistaan kiinni. Sitten isi suukottaa laumansa läpi ja karauttaa peltilehmällä bittiviidakkoon metsästämään asiakkaita.

Äidin sinkkusisko soittaa. (Modernissa kotiluolassa kommunikointi muiden saman lajin jäsenten kanssa tapahtuu usein lankoja pitkin, mikä on yksi osoitus ihmislajin ylivoimaisuudesta. Kun ei tarvitse jutella naamatusten, voi huoletta jättää turkkinsa sukimatta ja käyttää aikansa johonkin hyödyllisempään, vaikkapa puhelimessa turisemiseen.) Äiti kertoo meillä asuvasta alfa-uroksesta ja paritteluehdotuksesta.

–  No parittelitko? kysyy sisko.

Äiti mykistyy. – Aamiaispöydässäkö? Lasten nähden?

–  Olisitte menneet vaatehuoneeseen. Tai saunaan. Kai ne muksut voi muutaman minuutin pupeltaa puuroa omin nokkinensa.

Se pistää äidin mietteliääksi koko loppupäiväksi. Koska me viimeksi oltiin spontaaneita, villejä, estottomia? Oltiinko ikinä? Miten elämästä onkin tullut niin tasaista ja tavallista? Aina perjantaina saunan jälkeen peiton alla pimeässä eikä juuri muuten.

Illalla isi tulee kotiin. Ensin syödään, sitten lämmitetään sauna. Äiti miettii, koska he isin kanssa olivat viimeksi yhdessä saunassa. Joskus ennen lapsia.

Mutta sauna on nautinnollinen paikka yksinkin. Etenkin yksin. Äiti makaa reporankana lauteilla ja kuuntelee, miten isi laittaa iltapalaa laumalleen. Sitten he syövät, kuuluu tuttua kikattelua ja pelleilyä ja ravintoaineiden heittelyä. Äiti köllii lauteilla vielä silloinkin, kun isi pukee lapsille yöpaitaa ja pesee pieniä helmihampaita. Äiti hikoilee ja nauttii, kun toinen tekee välillä.

Kun lapset on saatu kellistettyä, äiti halaa isiä ja katsoo sillä lailla merkitsevästi.

- Ajattelin hakea sitä alfa-naaraan paikkaa…

Isi huokaisee teatraalisesti. Uroksen työ ei ole koskaan tehty. Ensin raadat koko päivän metsässä ja illalla käyvät kiimaiset naaraat kimppuun. Onneksi isi on uhrautuvainen ja urhea, oikea valiouros.

- Hyvä on sitten. Mutta sitä paikkaa ei saa helposti, se pitää ansaita!

Mihin vaatehuoneita muka tarvitaan, kun perjantai-iltana on aina mukava ja lämmin sänky ja saunapuhdas alfa-uros?

– Anne Soini

| Takaisin | Lue edellinen osa | Hakemistoon |