Tyttö 1,5 vee rakastaa nakuilua. Päivän paras hetki on se, kun saa vaipan pois ja voi suihkun jälkeen kirmailla puhtaana ja pylly paljaana ympäri kotia. Turhaan saa äiti tai isi yrittää huijata ja houkutella tytölle yövaippaa ja pyjamaa päälle. Tyttöä ei hämätä. Vapaus koitti, eläköön vapaus! Yppiä, yppiä!

Neiti on kehittänyt ilonsa ilmaisun välineeksi tanssin. Hän hyppelehtii ja läpsyttelee mahaansa, kiljuu ja niiailee, nauraa ja kumartelee. Tanssi muistuttaa telkkarissa joskus nähtäviä afrikkalaisten alkuasukasheimojen tanssia. Ehkä se on meillä ihmisillä geeneissä.

Ilo on tarttuvaa. Pelleilystä haluaa päästä osalliseksi myös isoveli 3,5 vee. Hän riisuu itse vaatteensa möykyiksi lattialle ja liittyy mukaan alkuaikaiseen tanssiin. Äiti ja isi seuraavat touhua hymyillen vieressä. Kymmenen vuoden kuluttua noita ei saa edes yhdessä saunaan, veikkaa äiti. Puhumattakaan, että tanssisivat meille nakupelletansseja!

Isin mielestä tytön pallomainen masu on suloinen. Kiitos vaan, sanoo äiti. Minullakin on pömppömaha, mutta en muista sinun kehuneen sitä. Sinä et koskaan tanssikaan alastomana tuollaista mahanläpsyttelytanssia, vastaa isi leikkisästi.

Äiti on vähän yllytyshullu. Niinpä hän riisuu vaatteensa ja heittelee ne pitkin olohuoneen lattiaa. Alusvaatteet hän jättää päälle, joku raja sentään. Sitten puolialaston äiti liittyy mukaan hurjaan tanssiin pömppömahoineen päivineen.

Isi nauraa niin että saa hikan. Äiti ei anna sen häiritä. Hän on päättänyt ottaa oppia lastensa estottomasta ja välittömästä ja ihailevasta suhtautumisesta omiin vartaloihinsa. Ahdistava länsimainen kauneuskäsitys saa huutia, kun äiti tarttuu kaksin käsin etureppuunsa ja rutistelee sitä hyväksyvästi. Minun mahani, osa minua. Siinä näkyvät jäljet parista raskaudesta ja synnytetystä lapsesta sekä rakkaudesta suklaaseen. Sen ei tarvitse olla pyykkilaudan näköinen, se on hyvä ja kelpaa tällaisena.

Peilistä äiti kurkkii takamustaan. Onhan se leveähkö ja turhan roikkuva, mutta toisaalta mukavan pehmeä. Ei tule paikat kipeäksi tietokoneen äärellä istuskellessa kun on pehmustetta luiden ympärillä.

Entä rinnat sitten? Niillä on ruokittu kahta vauvaa, ja siitä tehtävästä ne ovat suoriutuneet vähintään tyydyttävästi. Miten ne voisivat olla vielä terhakkaat, kiinteät ja pystyt? Miksi niiden pitäisi olla? Kynä ei ole pudonnut rintojen alta enää vuosiin, ei vaikka äiti nostaisi kädet ylös ilmaan ja hyppisi tasapönkkää. Tai nyt putoaisi, kun äidillä on yllään kalliit kaarituetut rintaliivit. Ilman liivejä lerpahtaneiden lätkien alle saisi jemmattua kokonaisen penaalillisen kyniä. Ihan niin luonnolliseksi äiti ei kuitenkaan aio vielä heittäytyä.

Äidin mietteet keskeytyvät kun poika tökkää häntä mahaan terävällä pikku sormellaan. Löllömassu! poika kiljuu innoissaan. Äidillä on löllömassu! Voi sinua äiti, oletko sinä syönyt liikaa puuroa? Sinulla on puuro jäänyt masun sisään löllöttämään.

Se on liikaa äidillekin. Intensiivinen hyväksy-itsesi-sellaisena-kuin-olet -harjoitus päättyy hervottomaan nauruun. Poikani, sanoo äiti kun henki taas kulkee. Tätä mahaa ei ole millään puurolla rakennettu!

– Anne Soini

| Takaisin | Lue edellinen osa | Hakemistoon |