Valitsin tänä jouluna taivaalta
toisenlaisen tähden, jota aloin seurata vai valitsiko se minut.
Kynttilänpätkä kädessä ja
lantusta tehty laulu taskussa vaelsin sen himmeän tuikkeen alla.
Pysähdymmekö seimen luona, se kysyi, vaikka se oli turha kysymys.
Kyllä tähti tiesi, etten voinut vastustaa vastasyntyneen
katselemista...varsinkaan siinä repaleisen äitinsä rinnoilla.
Liikutuksen kyynel vieri poskeani pitkin, mutta se ei ollutkaan
tavallinen kyynel, sillä pudotessaan heinien sekaan se muuttui
pieneksi tähdeksi. Olkoon tämä lahjani lapselle, ajattelin, eikä
yhtään hullummalta idealta tuntunutkaan. Viisaiden miesten tuoma
pyhä savu sai minut pahoinvointiseksi ja olin tyytyväinen
päästessäni taas raikkaaseen ulkoilmaan.
Hmm, tuoksut hieman navetalta,
huomautti tähti ja jatkoimme naureskellen matkaa. Emme olleet
kuitenkaan enää kahdestaan liikkeellä. Se kolmas sanoi, jotta
moro ja esitteli itsensä Rauhaksi. Kelasin kaikki tuntemani Rauhat,
joista ensimmäisenä tuli mieleen Risto Räppääjän täti, mutten
tunnistanut samaksi Rauhaksi. Olen kotoisin Suomen Turusta vieras
sanoi, kun arvasi ajatusteni poukkoilun ja alkoi samaan hengenvetoon
hoilottamaan Joulumaa-laulun kertosäettä ihmismielen rauhan
valtakunnasta, vaikka olisin mieluummin kuunnellut Katri-Helenan
tulkintaa.
Teillä on varmaan jo kova nälkä,
huomautti tähti vaellettuamme yössä tuntikausia. Rauha
nyökkäili ja ilmoitti, ettei vain muistanut pizzataksin numeroa.
Nou hätä, kommentoi tähti ja johdatti meidät paikalliseen
riisipuuroravintolaan. Ottakaa ja syökää, minä tarjoan, lupasi
tähti. Mutta muistakaa kohtuus...painonvartijoihin liittymismaksu
ei kuulu enää tähän etuuteen. Siitä huolimatta söimme, kunnes
kattilan pohja tuli vastaan. Kauhaa tosin emme enää jaksaneet
syödä.
Tämän jälkeen arvatenkin askel
lyheni ja tahti muuttui verkkaisemmaksi. Sinähän näytät ihan
vihreältä, huudahdin nähtyäni Rauhan vääntelehtivän naaman
tähden valossa. Ilmeisesti joku muukin oli nähnyt saman, sillä
viereemme pysähtyi taksi.
Hyvät viisaat naiset, saanko tarjota
kyydin...näytätte hieman voipuneilta. Taksikuski esitteli itsensä
Onniksi. En yhtään tajua, mistä se siihen ilmestyi vai oliko
puuron seassa sittenkin ollut manteli. Seurataanko tähteä vai
ajetaanko suoraan teidän kotikadullenne, Onni kysyi. Tunnustin
kaipaavani jo kotiin, mutta minusta tuntui, että tähdellä oli
meille vielä jotain näytettävää. Rauha ei sanonut mitään,
kuorsasi vain takapenkillä kuin pieni porsas. Katselin ikkunasta
pimeässä tuikkivia valoja ja tunsin ohikiitävän hetken olevani
osa tätä kaikkea ja elämisen onnellista salaisuutta. Haloo arvon
matkalaiset, taidetaan olla perillä...kuulin Onnin äänen kuin
unen läpi. Ravistelin Rauhaa ja kiskoin hihasta ulos. Kiitos
kyydistä huikkasin oven raosta ja vilkutin loittonevan pakoputken
perään.
Missä ollaan, sopersi Rauha unisena.
No emme ainakaan Tupperwarekutsuilla, otaksun eikä tämä vaikuta
tapaninpäivätanssien jatkoiltakaan...Tähti sytytti sammuneen
kynttilänpätkäni ja katselimme ympärillemme tarkemmin. Ihan kuin
jonkinlainen kaatopaikka, mitäs täällä onkaan...hylätyn ja
surullisennäköisiä tavaroita... vääränvärinen tiskiharja
roikkumassa kuusen oksalla, suklaarasia, jota kukaan ei ole avannut,
pörrösukat jotka halusivat niin kovasti lämmittää jonkun
viluisia varpaita...Hei, tervetuloa maailmaani, heläyttää
ystävällisennäköinen sielu. Nimeni on Lahja ja toimenkuvani
antamisen ilo sekä vastaanottamisen riemu. Näinä vaikeina aikoina
tosin olen joutunut yhä enenevässä määrin panostamaan myös
pahan mielen karkottamiseen ja hylättyjen lahjojen pelastamiseen
sekä lievittämään toteutumatta jääneiden haaveiden aiheuttamaa
tuskaa - joten työmaata riittää.
Totta tosiaan, emmekä osanneet
Rauhan kanssa kuin nyökkäillä myötätuntoisina. Ihana kuitenkin,
että poikkesitte täälläkin. Kiitoksena haluan lahjoittaa teille
kupongit, joilla saatte hankittua itsellenne jotain mukavaa
alennusmyynnistä...sinnehän mielenne kuitenkin jo halajaa.
Viattomien lasten aattoaamu valkeni
kuin varkain...sinisen hetken kynnyksellä havahduimme ja muistimme
kumpikin, että olimme äitejä. Viattomuus tuntui tosin välillä
aika kaukaiselta niissä kotona odottavissa tähtisilmissä, mutta
korviin asti kantautui kurnivien ja kaurapuuroa kaipaavien masujen
kutsu. Jo heräsi taas äidillinen vaisto sydämen syrjässä...siis
näkemiin tähtioppaamme. Kertokaa tämä vaikka miehillenne
iltasaduksi, kuulin sen vielä huhuilevan...
Sytyttäköön joulun satu meidän
kaikkien silmät tuikkimaan kuin taivaan tähdet!
–
Aallotar
