Hei te kaikki siellä!
Heiluttakaas nyt sitä hiirikättänne. Jokaikinen,
jolla on viherpeukalo keskellä kämmentä ja nekin joiden multainen etusormi
hyppii hiiren takatassulla. Tässä tulee takaisin villisti vihertävä ja visertävä
vilkutus.
Hiirenkorvat höröllään ja aistit levällään saamme taas olla
osallisia uuden elämän ihmeestä ja kasvun kohinasta. Luonto kutsuu, ja me
vastaamme: tervetuloa viherhiukkasten vallankumous, siementen syöksy, itujen
esiinmarssi ja nuppujen avajaisjuhlat!
Syntyminen ja kasvaminen on
mysteeri, johon osallistuminen on suuri etuoikeus. Seuraaminen sivustakin on jo
kutkuttava kokemus. Mikä on se voima, joka on talven aikana kutistanut lenkkarit
pari numeroa liian pieniksi? Mikä saa raparperin nostamaan nenännipukkansa kohti
häikäisevää taivaan sineä? Kuinka lintuemolla on taas syli täynnä poikasten
sirkutusta?
Kiitos valon suurlähettiläs aurinko! Kiitos hiirenharmaana
ohitse purjehtiva sadepilvi! Kiitos kanankakka ja äidin hämmentämä kaurapuuro!
Ai niin, meinasi unohtua, kiitos myös isän ostama kaljakori, koska ilman sitä ei
isän vatsa olisi kasvanut yhtään. Voi olla, että isillä on jotain kaukaista
tekemistä myös äidin kasvavan vatsan kanssa, mutta tämä on vain epämääräinen
kuulopuhe.
Kun me istutamme kasvimaalle herneen siemenen, sinne joko
kasvaa herne tai ei kasva hernettä. Se voi olla myös pieni herne tai iso herne.
Hyvä herne tai tuholaisten pieksemä herne. Riippuen juuri osittain tuosta
viherpeukalomme sijainnista. Ihan samalla tavalla jos meillä on minipossu, siitä
voi tulla naapurien kauhu ja postinkantajan riesa tai ihana ja viisas lemmikki.
Se voi oppia komennosta röhkimään tai hyppimään päin vastaantulevia
lastenvaunuja. Kyky kouluttaa ja opettaa saattaa siis näytellä jotain sivuroolia
tässä kesytysteatterissa.
Mutta mitäs sitten, jos lapsi venyy ja oppii
ihan eri tahdissa kuin neuvolatädin käyrät? Entä jos 2-vuotias kaataa koko
kaupan, kun ei saa edes xylitolipurkkaa? Tai murrosikäinen potkaisee muutaman
mummon nurin? Onko silloin vika kasvajassa, kasvattajassa vai kasvatuksessa?
Tuliko kenties tehtyä joku kasvatustieteellinen syrjähyppy? Juuri silloinko jää
ilman äitienpäivän ansiomitalia ja kakkulusikoiden kilinää?
Kerrassaan
mainioita kysymyksiä!
Aloitetaanpas sitten vastaaminen käärimällä hihat
ja kantamalla kaikki ns. kasvatusoppaat pihan grilliin tai saunan uuniin. Ne
ovat erinomaista sytykettä, jos puut ovat hieman kosteita. Liiallisesta
kasvatussanan viljelystä voi saada nimittäin allergisia oireita kuten hengen
ahdistusta, kutisevia silmiä ja niiskuttavan nenän.
Hyvä on. Ehkä ilman
noita oppaita kasvavista lapsista tulee yhteiskuntakelvottomia mutta silläkin
uhalla.
Katsokaa vaikka kuuta ja kiurua ja kesää. Siellä se kuu pienenee
ja kasvaa, kiertää meitä kuukaudesta toiseen. Kiurun poikaset syntyvät, avaavat
nokkansa ja oppivat lentämään ilman, että emo on suorittanut yhtään
kasvatustieteen kurssia. Kesä puhkeaa kukkaan ja kietoo meidät vilpittömään
vihreään joka vuosi. Myös me olemme luonnonlapsia. Meillä on aistit, vaistot ja
sydän, jolla kuunnella omaa ja lastemme sisintä. Mitä muuta ihminenkään
tarvitsee siihen kasvamiseen - paitsi vähän pizzaa ja lettuja ja joskus vaikka
hernesoppaa. Jos soppa ei onnistu niistä itsekasvatetuista herneistä, kaupasta
saa ihan syötävää valmiissa purkissa.
Kun ihminen on ihan pieni ja
alussa, pidämme huolen siitä, että lämmintä maitoa riittää ja sinappitehtaan
pyörät pyörivät. Että on kotipesä, pesässä katto eikä se katto kamalasti vuoda.
Sylissä on tilaa ja kellossa aikaa - sittenkin kun potkuhousut on jo potkittu
vintin viimeiseen nurkkaan. Siinähän ne tärkeimmät.
Valitettavasti tätä
ei voi mitata eikä verrata. Mutta ennen kaikkea - onneksi tämä ei ole pelkästään
antamista vaan saamista ja yhdessä kasvamista. Ehkä lapsi ei saavukaan luoksemme
sen takia, että me kasvattaisimme hänestä jotakin. Lapsi auttaa meitä huomaamaan
oman keskeneräisyytemme ja rikkaruohot itsessämme. Mutta ei hätää! Yhdessä vain
taistoon viholliskasveja ja tuholaisia vastaan. Roiskautus naurua kitapurjeille
tai kilpajuoksukisa hermoradalla.
Jos tästäkin huolimatta jäät vielä ensi
vuonna ilman äitienpäivämitalia, ojennan sinulle stipendin juuri perustamaani
kasvatustaiteen opistoon. Se on tarkoitettu kaikille aikuisille ja lapsille,
jotka haluavat sukeltaa kasvamisen seikkailuun. Siellä ei ole tenttejä eikä
kuulusteluja, ei todistuksia, jälki-istuntoa eikä luokalleenkaan voi jäädä.
Satuja, leikkiä ja laulua on sitäkin enemmän. Psst..tosin joskus voi tulla ne
samat vanhat läksyt.
Itämisen iloa ja kasvamisen riemua täältä kaatelen
kastelukannulla kaikkien viljelyksille.
–
Aallotar –
