Kuulaan valkea kuulutus Sinulle
lukijani!
Minulla on hyviä uutisia kaikille
sukupuusta pudonneille
tai sen oksien tyhjyyttä sureville.
Kiikutan uunituoreita terveisiä
suoraan maa- ja metsätalousministeriöstä. Olen käynyt siellä
useiden päivien neuvotteluja metsästysasioista vastaavien
virkamiesten kanssa. Päädyin tähän itsellenikin harvinaiseen
kansalaisaktiivisuuteen todettuani merkittävän puutteen
metsästyslainsäädännössämme.
Kadonneiden vyötäröiden, sorsien,
hirvien ja kaikenkarvaisten suurpetojen metsästäjillä on kyllä
ollut omat pyyntilupamenettelynsä, metsästyskäytäntönsä ja
kiintiönsä jo aikojen alusta. Haikara sen sijaan näyttää
olleen kokonaan unohdettu laji.
Mutta hätä on senpituinen se.
Haikaran metsästäjille on nyt laadittu ikioma pyyntimenettelynsä
EU:n lintudirektiivien hengessä. Ja mikä parasta: lajin
erikoispiirteet on otettu huomioon ohjeistusta laadittaessa.
Useimmista muista lajeista poiketen
haikaran metsästyskautta ei ole rajoitettu mitenkään.
Ornitologisten havaintojen mukaan haikara liikkuu kaikkina
vuodenaikoina kellon ympäri, myös juhlapyhinä ja karkausvuonna.
Munasolun liikennöintiaikataulu ja vaihdevuosien aiheuttamat
myllerrykset lienevät ainoita pyydystysaikaa jossain määrin
sääteleviä tekijöitä.
Biologinen sodankäynti vaatii joskus
tavallista järeämmän kaluston. Tällaisia tapauksia varten
ministeriö on suositellut mm. lääketieteen tarjoamien palvelusten
ja hoitojen hyödyntämistä. Esimerkiksi lisähormonien käyttö
pitkittyneessä haikaran metsästyksessä on näin ollen luvallista
ja jopa suositeltavaa. Käyttämättömät lääkevalmisteet on
kuitenkin viisainta palauttaa apteekkiin eikä jättää yleisten
paikkojen kuten huoltoasemien roskiksiin.
Metsästyslupien myöntämisestä
vastaa kokonaan luonto(äiti), vaikka joskus anoppi,
lapsivihamielinen naapuri tai työnantaja kuvitteleekin voivansa
vaikuttaa pyyntikiintiöön. Noin kymmenettä tai sitä
suurilukuisempaa metsästyslupaa hakiessa tosin kannattaa laittaa
samaan aikaan vetämään lisäpinnan- ja sentinvenytysanomus.
Niitä varten on saatavissa omat kaavakkeensa.
Haikaran metsästyksessä
käytettävä aseistus poikkeaa myös huomattavasti muiden
metsästäjien varustuksesta. Pyyntivälineiden kirjo on paljon
monipuolisempi ja ulottuu aina kuumemittarista kirveeseen sängyn
alla tai karvalakkiin päässä. Tuliaseiden käyttö sen sijaan on
ehdottomasti kielletty. Laukeaminen tosin on mahdollista pyynnin
aikana, mutta kyseessä on ruutia jälkeensä jättämätön versio.
Haikaroiden reviiri on
maailmanlaajuinen, ja niitä voi bongata melkein missä hyvänsä.
Ehkä kuitenkin vähemmän julkisilla paikoilla ja katoillakin
lähinnä vain kattohaikaroita. Suomi ainakin on sen verran arktinen
maa, että haikaroiden metsästys on pitkälti painottunut
sisälajiksi. Toki ulkoilmapyydystyskin on mahdollista ja
luvallista.
Hirvimiesten tapaan haikaran
metsästäjää harvemmin tunnistaa punaisesta piposta ja liivistä
eikä tällaista vaadita uusissa säädöksissäkään.
Punaposkisuus sen sijaan lienee yleisempi ominaisuus. Näkyvyys
sinälläänhän ei ole kovin merkittävä turvallisuuskysymys,
koska metsästysseurueet eivät useinkaan törmäile toisiinsa.
Ministeriön kanssa käydyissä
neuvotteluissa tuli kaiken yllä kerrotun lisäksi ilmi vielä eräs
huomionarvoinen seikka. Haikaran ainutlaatuisuudesta johtuen sen
metsästys on lopulta sattumanvaraista hakuammuntaa.
Vaikka noudattaisi kaikkia annettuja
ohjeita ja suosituksia, saalis voi jäädä saamatta.
Pitkästäkään metsästyskokemuksesta ei ole aina hyötyä. Yhtä
lailla haikara voi yllättää sellaisen, joka ei ole ollut sitä
edes pyydystämässä tai on jo luopunut toivosta.
Maa- ja metsätalousministeriön
lisäksi on näille ajatuksille siunauksensa antanut niin itse
pressa kuin pressan pomokin.
Kaikki yhdessä haluamme
toivottaa haikaran metsästäjille onnea ja sukupuiden oksille
uusia hedelmiä!
–
Aallotar –
