Tervehdys
lajitoverit!
On se kohta
ajankierrossa, kun maali- ja lähtöpaikka siintävät horisontissa.
On siis aika jarruttaa ja analysoida väliaikatietoja. Se onnistuu
niin, että kelaamme taaksepäin muistin viimeisintä raitaa ja
poimimme sieltä syliimme niin tähtihetket kuin kompastuskivet.
Kauneimmat muistot käärimme sellofaaniin ja kaiken töryn voimme räjäyttää
savuna ilmaan. Jos varjot voittavat vaa´assa valon, ja polvet ovat
kovin ruhjeilla kaiken rämpimisen jäljiltä, on nenän niistämisen
hetki. Sisupastillien imeskelemisen hetki. Alkaa uuden uljaan
avausosuuden lähtöläskenta.
Mutta hyvät ystävät,
vaikka räkää olisi poskella, ei lähdetä matkaan tyhjin taskuin
ja sammunein lyhdyin! Sytytetään pieniä toivonkipinöitä
kaikkialle ja puhalletaan haaveille siivet selkään.
Ehkä uskaltaudumme
tekemään myös muutaman lupauksen - sellaisen ihan
pikkuruisen vain, että itsellämme ja meitä niin lähellä kuin
kaukana olevilla olisi parempi olla.
Säästääkseni teitä
miettimisen vaivalta olen laatinut valmiiksi muutamia
lupausvaihtoehtoja eri kuukausille. Niistä voi valita tai soveltaa
itselleen parhaiten sopivia ja kaupan päälle saa takuuvarmasti
tahrattoman omantunnon. Jos on kuitenkin tyytymätön
lopputulokseen, valitukset voi osoittaa Wanha Vihtahousu Oy:n
kuluttaja-asiamiehelle.
Tammikuun
lupaukseksi olen valinnut reipashenkisen talviurheilun tavoitteena
punainen nenä ja jäätynyt hikipisara ohimolla. Jos et osaa enää
hiihtää, kaiva ne hikilaudat liiterin perältä ja hakkaa
polttopuiksi. Nauti suihkivista löylyistä monot jalassa ja unohda
voiteluongelmat. Lopuksi voit tehdä vilvoittavan sauvakävelylenkin
saunan ympäri.
Helmikuussa
keskitytään laihduttamiseen ja linjojen vaalimiseen.
Runebergintorttuihin voi poikkeuksellisesti pursottaa pari senttiä
kapeamman kaistaleen sokerivesikuorrutusta. Laskiaispulien leipoja
lahjoittaa vatkauskulhon pohjaan jääneestä kermavaahdosta yhden
nuolaisun koiralle tai vaikka sille naapurin kissalle, joka käy
kuseksimassa pihallenne.
Maaliskuussa on
vihdoin hyvä tilaisuus järjestää laatuaikaa lasten kanssa. Lupaa
unohtaa hetkeksi tylsät kotityöt ja mene mukaan lastesi leikkeihin
ja puuhiin. Pukeutukaa yhdessä vanhoihin huiveihin sekä maalatkaa
kasvoihinne trulli-look. Kaikki vaivannäkö palkitaan sillä
hetkellä, kun jaatte virpomissaalistanne ja saat ikioman tikkarin.
Säästyneet karkkipäivärahat voitte lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.
Kun kevät alkaa huhtikuussa
kukkia rinnassa ja hormonit hyristä, on oiva hetki omistaa
kahdenkeskistä aikaa puolisolle. Äläkä kitsastele vaan anna
palaa. Laita lapsille pyörimään vikinglottovideo ja vie siippasi
heräävän luonnon helmaan lähiönne laidalle. Ylistä, miten
rakkautesi häntä kohtaan puhkeaa samanlailla kukkaan vuosi vuoden
jälkeen. Jos et löydä yhtään leskenlehteä, tarjoa edes hönkäys
käärimästäsi sätkästä. Varokaa astumasta kaikkialle
levinneisiin koirankakkaläjiin.
Toukokuu tuo
tuulahduksen juhlaa ja sankarihommia. Tee kerrankin palvelus
itsellesi ja käy yön aikana vaihtamassa se lätsähtänyt kengänpohja
itseleipomaasi kakkupohjaan. Pystyt nieleskelemään tukehtumatta,
kun he tarjoavat sinulle kahvit ja äitienpäiväkakut - ehkä jopa
hymyilemään teeskentelemättä.
Juhannukseksi
lupaat järjestää koko perheelle postmodernin elämyksen sen iänikuisen
kokko-, sauna- ja grillausperinteen sijaan. Siivoa komerot jo hyvissä
ajoin ennen keskikesän juhlaa ja sulloutukaa sinne koko porukka.
Muutama koivunoksa saattaa tuoda kaivattua raikkautta, ja
taskulamppuja voi ottaa mukaan siltä varalta, ettei haukkaa
vahingossa vieruskaverin nakkimakkarasta. Terveisiä siunatulle
Marttaliitolle!
Heinäkuun
helteillä on lupa panostaa hellittämiseen. Ripustaudu
riippumattoon mökin rantaan ja anna suvituulen keinuttaa. Ruiskauta
mäntysuopaa likaisille matoille ja jätä ne muutamaksi viikoksi
likoamaan rantaveteen. Unikeonpäivän seutuvilla voit jo hieman
haukotella ja kääntää kylkeä. Jos yllät, käännä myös
matot, mutta älä kurkottele liikaa.
Elokuussa
pursuatkin sitten auringon täyttämää energiaa ja jaksat
matkustaa olympiastadionille. Anna sinivalkoinen äänesi
suomalaisten yleisurheilijoiden kannustamiseen MM-kisoissa. Pidä
huoli varsinkin siitä, etteivät ruotsalaisten heja-huudot kuulu
kentälle ja televisioon asti. Älä pidä tätä edes lupauksena
vaan suorastaan isänmaallisena velvollisuutena.
Syksyn lehtien
mukana tippuu postilaatikosta opistojen esitteitä. Ihan kuin itsestään
sinussa herää oppimisen ja itsensä kehittämisen jano. Ota
tilaisuudesta vaarin ja ilmoittaudu mummoaskarteluun tai ala
opiskella eskimoiden kieltä. Tartuta oma innostuneisuutesi
sohvaperunaankin. On ihme, jos ei edes kaukosäätimenkorjauskurssi
kiinnosta.
Kunnon kansalainen vie
lapsensa viimeistään lokakuussa sienimetsään ja sytyttää
myös näihin pieniin ihmistaimiin rakkauden ja huolenpidon luontoa
kohtaan. Eväsleipä ja pillimehu kannonnokassa on taatusti
mieliinpainuva muisto. Turvallisuussyistä keräilysaalis kannattaa
kuitenkin lajitella ennen kotiinpääsyä. Kärpässienet, jäniksen
papanat ja pullojen sirpaleet takavarikoidaan ensimmäisenä. Apuna
voi käyttää mm. sienikirjaa.
Marraskuun hämärässä
hiivitään tarkistamaan isin alushousuvarasto sekä sukkakori.
Ainakin jos tuli toukokuussa luvattua, että korvaat äitienpäivälahjaksi
saamasi siivouskäsineet jotenkin. Ilmavaivoista pahimmin kärsineet
kalsarit hävitetään kaikessa hiljaisuudessa ja isänpäiväpakettiin
kääritään pöksymuodin viimeisimmät huudot. Kannattaa tarkistaa
myös koko, sillä kaljamaha on voinut kasvaa vuoden aikana.
Hännänhuipuksi jää
sitten enää joulupukille kirjoittaminen. Vanno kautta kiven
ja kannon, että olet pitänyt ainakin yhden uudenvuoden lupauksen.
Jos et ole kuitenkaan jaksanut venyä edes siihen, käy joulun jälkeen
alennusmyynnistä ostamassa itsellesi suklaarasia puoleen hintaan.
Vuosi 2005 tuokoon
jokaiselle jotain uutta ja hyvää. Uudet kujeet, uudet kuteet tai
vaikka uudet kupeet.
Aallotar