Vauva & Hauva, Osa 1

Jo raskausaikana sitä mietti, että miten karvaiset lapset ja karvaton kaksijalkainen lapsi tulevat tulevaisuudessa juttuun keskenään.

Kahden isokokoisen koiran omistajana sai myös mitä kummallisimpia ohjeita siitä, miten sitten pitää toimia kun lapsi syntyy. Koirat pois makuuhuoneesta, imuroida pitää ainakin joka toinen tunti ja koirat eivät saa tulla metriä lähemmäs vauvaa. Koirakansa taas antoi täysin päinvastaisia neuvoja.

Elämä vauvan ja koirien kanssa kuitenkin sujui suht kivuttomasti, elettiin omalla tyylillämme, eikä tosiaankaan imuroitu edes kerran päivässä. Mutta sitten puuttui kohtalo elämään ja tarjottiin lauman jatkeeksi vielä koiranpentua. 8 kk ikäinen poika, 2 isoa aikuista koiraa ja vielä pentu, hmmm…. Sukulaisten pudistellessa päätään ja itsekin omaa mielenterveyttäni kyseenalaistaen päätin antaa kodin vielä yhdelle karvakorvalle.

Toivoin parasta ja pelkäsin pahinta.

En missään vaiheessa kuitenkaan osannut arvata, että tekisin samalla rakkaalle pikkumiehelleni ison palveluksen. Vaikka Valtteri-poika tuleekin isompien koirienkin kanssa pääasiassa hyvin juttuun, niin pikkukoirasta on tullut peppufrendi. Miten sitä ihmislapsi ja koiralapsi voivatkin kulkea niin samalla aaltopituudella? Yhdessä ne roikkuvat housunpuntissa huomiota kärttäen, kiehnäävät sylissä pyrkien kumpikin valtaamaan mahdollisimman paljon tilaa, leikkivät, painivat, nukkuvat ja välillä nahistelevatkin.

Eräänä päivänä kävelin olohuoneeseen ja näin miten pentu kiskoo poikaa pitkin olohuoneen lattiaa sukasta ja Valtteri nauraa tikahtuakseen. Välillä Valtteri huitaisee koiraa kohti jolloin Eve-pentu napsauttaa leukojaan Valtteria kohti. Kuin yhteisestä sopimuksesta huitaisu tai näykkäisy ei kuitenkaan koskaan mene perille asti osumaksi, ja sitten nauretaan. Kun Valtteri ei enää halua syödä, hän kumoaa lautasensa ylimääräisen sisällön lattialla odottavalle alati nälkäiselle kaverilleen. Rattaissa istuessaan Valtteri kurottaa kätensä Even hihnaan ja on kovasti taluttavinaan ystäväänsä. Päiviin mahtuu suloisia hetkiä kasoittain.

Mutta sitten on se toinenkin puoli. Erään aamun aloitimme menestyksekkäällä Even ulkoiluttamisella. Pentu siis teki tarpeensa ulos niin kuin pitääkin. Valtterin syötyä aamupalansa laskin hänet leikkiin lattialle ja tein itselleni sämpylää. Eteisestä kuuluu tömpsähdys ja kun riennän katsomaan, niin poju on liukastunut koirankakkaan. Eikun poika pesuun ja sitten matto perään. Pesu-urakan jälkeen palaan sämpylöiden pariin ja alan nuuhkia ilmaa. Ihan kuin taas haisisi…Tällä kertaa vaipanvaihtoon. Poika on pari minuuttia ilman vaippaa, seurauksena lätäkkö lattialla. Kun saan lätäkön siivottua ja kuivan vaipan päälle, niin huomaan pennun kyykistyvän pissalle.

Sekä pojalla ja pennulla on hauskaa, katselevat toisiaan kuin olisivat suunnitelleet koko jutun. Minä huokaisen ja eikun lätäkön moppaukseen. Pissakakkahuumoria meidän perheessä ainakin piisaa…

-- Karoliina Lindholm