Vauva & Hauva, Osa 2

Auringon paiste, lehdet puissa, lintujen liverrys, tokihan nuo kaikki houkuttelevat ulkosalle. Varsinkin kun pitäisi pentua opettaa sisäsiistiksi ja sehän onnistuu vain ulkoiluttamalla. Niinpä minäkin puen katraan ihmislapsen, laitan hihnat kolmelle karvaiselle ja avaan oven. Katselen miten lauma lähestulkoon pursuaa ovesta ulos ja yritän hihkua, että älkää tallatko toisianne. Kukaan ei koskaan kuuntele.

Kun vihdoin ollaan päästy ehjin nahoin ihan ulos asti, niin voin keskittyä pääasiassa katraan kahteen nuorempaan tähteen, Valtteriin ja Eveen. Isommat haukut nuuskivat leppoisasti päivän posteja pöheiköistä, eivätkä lähde naapurin kissan tai kiusaavan variksenkaan perään. Mikä on ihan hyvä. Kahdessa pienessä piipertäjässä on ihan tarpeeksi vahdittavaa yhdelle silmäparille.

"Valtteri, ei saa laittaa sitä suuhun!" "Eve, älä syö sitä!" "Valtteri, älä mene ojaan, siellä on märkää." "Eve, pois sieltä lammikosta." " Valtteri, mennään tänne päin, tiellä ajaa autoja." " Eve, älä kisko hihnassa." "Joo, kakarat, siinä on jännä tunnistamaton epämääräinen jäte, mutta sitä ei tarvitse syödä, kokeilla, haistella, nuoleskella…"

Ihmiset yleensä katselevat touhuamme yllättävänkin hyväntahtoisesti. Luulen, että ovat onnellisia siitä, että niiden ei tarvitse kulkea moisen lauman kanssa.

Mutta hauskaa meillä on silti. Ihmetellään kasveja, roskia, kiviä, ötököitä jne. Äidin silmä kohtaa taas näkyjä, joissa sydän väkisinkin sulaa huononakin päivänä. Valtteri ottaa Eveä kaulasta kiinni, kun yhdessä tutkitaan tarkasti mielenkiintoista keppiä. Tutkiminen yltyy äkkiä vetoleikiksi, joka usein päättyy siihen, että kaadutaan heinikkoon yhtenä kikattavana läjänä. Yleensä ulkoilu päättyy siihen, että ikävä äiti-ihminen patistaa syömään.

Ovi auki, koirat irti ja koko lauma painelee tuli pöksyissä napottamaan ruokakuppiensa eteen. Valtterilta vaatteet pois ja poika taapertaa turbovauhdilla roikkumaan syöttötuoliin. Kipot ja lautaset eteen joka iikalle ja sitten katsotaan jäikö itselle mitään. Päiväunet ja pari tuntia – ja sama rumba alkaa alusta.

-- Karoliina Lindholm