Vauva & Hauva, Osa 3

Saako silittää?

Muistan, miten aikoinaan ärsytti, kun tunnin lenkillä koirien kanssa saattoi kolmekin kertaa joutua pikkutyttöjen lauman piirittämäksi. ”Iiiihania koiria, minkä rotuisia ne ovat? Mitkä niiden nimet ovat? Miten vanhoja ne on? Onko toi musta seehveri?” Kysymyksiä sateli, hyvä kun edelliseen ehti vastata ennen kuin uusi kajahti ilmoille.

Yleensä tilanteissa ärsytti se, että lapset toimivat koiranomistajan näkökulmasta ”väärin”. Usein juoksivat paikalle, huusivat, koskettelivat koiraa takaapäin jne. Ärsytti se, vaikka turhankin kirkkaana mielessä kummitteli kuva eräästä pienestä saparopäästä, joka oli aina silittämässä kaikkea karvaista, aina naapurin kissanpennusta mummolan naapurin lehmään. Oma äitiraukka taitaa vieläkin saada sydämentykytyksiä muistellessaan erästä pihallemme eksynyttä hirveä…

Näkökulma on oman lapsen myötä muuttunut paljonkin. Kun Valtteri koko yhden vuoden koirakokemuksellaan on menossa kaulailemaan joka ikistä vastaantulevaa karvakorvaa, pakostakin alkaa hahmottaa sen, että ei lapsen käsityskyky riitä lähellekään kaikkeen.

Ei lapsi tiedä miten koiraa lähestytään ellei sitä hänelle kerrota. Ja vaikka tietäisikin, niin innostus mukavan karvakorvan lähestymisestä saattaa olla niin suuri, että opit katoavat mielestä sen siliän tien.

Kun nyt sitten itse roikun poikani paidanhelmassa kuunnellen kiljumista joka ylittänee suositellut desibelirajat ja yritän metelin yli kysellä omistajalta saakohan koirakuonolaista mahdollisesti tervehtiä, näen asiat taas sen ihastuneen lapsilauman silmin. Maailman kun näkee muutenkin uusin silmin lapsen myötä. Huomaa taas ne kauniit kukat tien laidalla, sen miten erilaisia ne kivet voivatkaan olla, puhumattakaan sitten siitä miten mielenkiintoisia eläimet ovat. Sen myötä sitä haluaakin luoda lapselleen niitä mukavia elämyksiä, ihastella lapsen kanssa perhosen lentoa, nuuhkia kukkasia ja rapsutella mitä erilaisimpia eläimiä.

Koirien näkökulmasta katsottuna vain toivon, että jokainen vanhempi muistaisi opettaa lapselleen muutaman asian. Ei tarvitse tietää eläimen sielunelämästä tuon taivaallista kunhan muistuttaa tasaisin väliajoin, että vierasta koiraa ei saa mennä silittämään ilman omistajan lupaa. Kaikki koirat eivät ole tottuneet lapsiin, toiset ovat pelokkaita ja toiset (kuten allekirjoittaneen koirista yksi) villiintyvät ihastuksissaan: ”ihanaa, näin paljon huomiota ja silittäviä käsiä, taidanpa vähän nuolaista tuota ja halata tuota…” jolloin taas lapsi saattaa säikähtää. Jotkut koiranomistajat eivät myöskään halua, että koiria tullaan tervehtimään kesken ulkoilun. Kun ollaan lenkillä, niin ollaan lenkillä, seurustelu- ja leikkituokiot pidetään erikseen.

Olisi myös hyvä opettaa, että eläimiä lähestytään aina rauhallisesti, ei kiljuen ja juosten, oli sitten kyseessä mikä tahansa karvajalka. Minä ja varmaan suurin osa koiranomistajista mielellään kertoo sitten muista pienokaisia askarruttavista asioista. ”se on sekarotuinen”, ”tuo on narttu ja 3 vuotta”, ”se vinkuu ja uikuttaa koska haluaisi leikkiä kanssasi”, ”koira läähättää kun sen on kuuma, se on sen tapa hikoilla” jne.

-- Karoliina Lindholm

| Takaisin | Lue edellinen |