Vauva & Hauva, Osa 5

LUNTA!

Oi sitä ihanuutta kun pimeän ja synkän syksyn jälkeen taivaalta tulee sitä valkoista hötöä. Lapset kaivavat innoissaan esiin liukurit, sukset ja pulkat ja vanhemmat huokaisten lumikolansa. Koirat painelevat pöhköinä pitkin maita ja mantuja ja yrittävät napata ilmaan heitetyn lumipallon.

Perheen äitipä on onnistunut lumentulon kunniaksi hankkimaan itselleen armottoman räkätaudin. Nenä on kuin muurattu umpeen ja kurkussa asustaa kaktus. Aamuisin äiti ei saa pihalle kuin epämääräistä pihinää puheen tilalle ja isukki vitsailee ihanalla rauhalla. Isänpäivä tulossa tai ei, äiti paiskaa isää yskänpastillirasialla.

Koska talouteen kuuluu karvaisia otuksia, niin ulos on raahauduttava kelillä kuin kelillä ja kunnossa kuin kunnossa. Ulkona ei ole vielä tarpeeksi lunta pulkkaa varten, varsinkaan kun aura-autot ovat kiitettävästi kolanneet kulkureiteiltä lumen niin että jäinen maa paistaa paljaana. Lenkille siis rattaat käyttöön. Äiti liukastelee rattaiden perässä, koirat liukastelevat rattaiden vieressä.

Varikset härnäävät koiria ja villiintyneenä hauvoista nuorimmainen säntää harmaanutun perään ja alkaa kiskoa hihnassaan kuin heikkopäinen. Äiti yrittää pihistä käskyn rauhoittua, mutta joko koira ei kuule tai sitten äiti ei saa käskyyn tarpeeksi ytyä ilman täyttä äänikapasiteettiaan. Poika rattaista päättää pelastaa äidin. Pikkumiehen kurkusta nousee ilmoille sellainen murahdus, että hihnassa riekkuja pysähtyy äimistyneenä. Myös äiti katsoo poikaansa hämmästyneenä. Äiti on itse treenannut kurkkumurahdustaan vuosia ja vaikka se nykyään onkin varsin tehokas niin vaikea silti on uskoa, että 83 senttisestä ihmisestä lähtee vähintään yhtä tehokas ärähdys ilmoille.

Kotona äiti päättää antaa pojan ruokkia toisen koirista. Ylpeänä ruokakuppi kannetaan koiran eteen kuin vähintäänkin hanhenmaksapallerotarjotin kuningattarelle. Kun koira alkaa syödä, ruokkija taputtaa innoissaan käsiä vieressä. Kun koira rauhoittuu syönnin jälkeen ruokalevolle, käydään sille antamassa halaus.

Sitten syödään itse ja mennään omalle ruokalevolle. Äiti jää pohtimaan. Tänään vasta äiti tajusi kunnolla sen, millainen paikka pojalla on laumassa. Paikka on aikaisemmin ollut selvä äidin aseman takia. Nyt poika alkaa itsekin osoittaa olevansa paikkansa arvoinen. Niin ne vaan pienet pojat kasvavat. Ensin kääntyvät mahalleen, alkavat sitten kävellä, puhuvat pari sanaa, murisevat ja ottavat paikkansa koiralaumasta.

Äiti aivastaa ja päättää mennä itsekin päiväunille.

-- Karoliina Lindholm

| Takaisin | Lue edellinen |